sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Ensimmäinen postaus.

Hei vaan.

Mää voin kertoo, että tämä on ensimmäinen julkinen blogipostaukseni. (Ellei leivontablogiani http://vankokki.blogspot.com/ lasketa. Sitä olen tosin päivitellyt viimeksi yli kaksi vuotta sitten.)

Olen aiemmin asunut muutamaan otteeseen ulkomailla ja kirjoittanut silloin suljettua blogia perheelle, ystäville ja kavereille. Olen taas palannut Suomeen, ja tajusin, että kirjoittamista on ollut ikävä. Tässä blogissa kirjoittelen ajatuksiani elämästä. Joskus havaintoja Suomesta tai suomalaisuudesta, joskus elämästä yleensä.

Blogin nimi on Mää voin kertoo, koska varsinkin joskus nuorempana minulla oli tapana aloittaa joku juttu, jota halusin kertoa kavereilleni, noilla sanoilla.

Tässä blogissani en aio esitellä itseäni sen suuremmin, mutta kerron itsestäni muutaman asian:

  • Rakastan lukemista. Luen kaikenlaista ja mahdollisimman usein ja usein kirjastosta lähden kotiin, niin että lainaamani kirjat ja lehdet saa juuri ja juuri kannettua kotiin.
  • Rakastan kirjoittamista. Kirjoittaminen on parasta, se on minulle luontevin tapa käsitellä ajatuksiani ja tätä maailmaa. Haaveilen siitä, että minusta tulisi isona lastenkirjailija-kuvittaja. (Olen tehnyt valmiiksi tarinoita, joista odottelen palautetta kustantajilta. Tämä on unelma, mutta aion puhua siitä ääneen, jotta se ei jäisi vaan haaveeksi) Tykkään kirjoittaa tarinoita, mutta myös ”asiaa” ja siksi perustin tämän ”aikuisten blogin”.

Tervetuloa lukemaan!

Ensimmäinen postaus.

Hei vaan. Mää voin kertoo, että tämä on ensimmäinen julkinen blogipostaukseni. (Ellei leivontablogiani  http://vankokki.blogspot.com/  l...